FinnDai shiai 2025 kisaraportti | competition report

FinnDai ry järjesti lauantaina 8.3. perinteisen FinnDai-shiain. Olemme järjestäneet kisaa jo Suomen kilpajudon alkuhämäristä lähtien. Tarkkaa ensimmäistä shiai-vuotta ei seuran perimätieto kerro, mutta perinne johtaa vähintää 90-luvun alkuun. Kisat alkoivat ensin opiskelijoiden liikuntaliiton eli OLL-mestaruus kisoina, ja muuntuivat myöhemmin 2010-luvulle tultaessa nykyiseen muotoonsa Finndai-Shiaiksi, johon osallistumisoikeus on nykyään kaikilla 15-vuotta täyttäneillä judokoilla.
Vuoden 2025 kilpailuun osallistui 4 naiskilpailijaa ja 20 miestä. Kisajärjestäjiä ilahdutti pääkaupunkiseudun seurojen hyvä osanotto. Osallistujia oli niin Helsingistä, Espoosta kuin Vantaaltakin. Kaukaisimmat tulijat olivat länsirannikolta Rauman Fudoshinistä, sekä kaukaa pohjoisesta Oulun judokerhosta.
Naiset ottelivat -70 kg sarjassa ja miehissä palkintasijoista päästiin kamppailemaan neljässä painoluokassa -73 kg, -81 kg, -90 kg ja avoimessa painoluokassa. Tatamilla nähtiin koko päivä pirteää ja ennakkoluulonta ottelemista ja hienoja pistesuorituksia. Ottelut päätettiin niin sidonnoilla, lukoilla, kuristuksilla kuin pystyssä upeilla Ipponin arvoisilla heitoilla. Kiitos kaikille ottelijoille monipuolisen ja vauhdikkaan judon esitettelystä!
Vaikka kisapäällikön mieltä lämmittikin oman seuran judokoiden hyvät otteet tatamilla, vastasi päivän sykähdyttävimmästä judohetkestä kuitenkin Tampereen judon Lauri Uotila, joka päätti miesten avoimen sarjan finaalin päivän ilmavimpaan ja lennokkaimpaa heittoon, joka aiheutti kisayleisössä sponttaanin aaltoliikkeen. Hyvä Lauri! Hyvä Tampereen Judo ry!
Lisäkiitokset lähtee myös naapureille Chikara-judoon, joka oli paikalla perinteikkäästi isoimmalla 6 judokan joukkueella. Hienoa Chikara judo! Kisapäivä todisti, että kilpailu on hauskaa myös aikuisena ja ikä on vain numero. Kilpailijoiden ikähaarukka oli 15-60 vuotta.
Psst….vaikka ei olla kerrottu tästä kenellekään niin Finndai-shiaissa on kyse myös epävirallisesta aikuisjudon Helsingin herruudesta. Vuoden 2025 tulostaulukon valossa näyttää vähän siltä, että vuoden 2025 Stadin kingit ja Helsingin herrat-tittelin jakaa Finndai ry yhdessä Chikara judon kanssa. Miten mahtaa käydä vuonna 2026? Alea iacta est Meidokan Judo ja Hontai Judo!
Isot kiitokset myös super-ammattimaisille tuomareille, sekä erityisesti kaikki Finndain vapaaehtoiset, erityisesti perjantai-illan mattoroudarit: Eeli, Eero A, Lorenzo, Tuomo, Juho ja Annikka.
Arja
kuvat: Tuukka Mehtälä

myClub treeniseurantaan | myClub for tracking trainings

FinnDai ottaa kokeiluun treeniseurantaan myClub sovelluksen. Voit sovelluksessa ilmoittautua treeneihin, sekä tarkistaa kuinka moneen treeniin olet osallistunut tietyllä aikavälillä.

Ota myClub käyttöön:

  1. Luo myClub tunnus nettiselaimessa myclub.fi (ei sovelluksessa)
  2. Nettiselaimessa myClub-tunnus tabissa näkyy kohta jäsentilit -> klikkaa etsi seura
  3. Etsi FinnDai, klikkaa ja ilmoittaudu jäseneksi
  4. Lataa sovellus myClub ja kirjaudu tunnuksellasi
  5. Tämän jälkeen näet seuran treenit : kalenteri -> omat

Sovelluksen käyttö ja treeneihin ilmoittautuminen ei ole pakollista. Tämä on lähinnä jokaisen omaa seurantaa varten, jolloin voi helpommin arvoida esim seuraavan vyökokeen ajankohtaa.

🇬🇧 We have created a myClub account for the club and in the app all the members can sign in to trainings and check the number of trainings they have participated. It’s not mandatory to use the app but this can be useful for some who want to estimate the time of the next belt exam.

Start using myClub:

  1. Create a myClub user account at myclub.fi
  2. At the myClub-account (myClub-tunnus) you should able to see a button for search a club(Etsi Seura)
  3. Search for FinnDai, click and register as member
  4. Download the app myClub and sign in
  5. You should see the trainings at calendar > own (omat)

FinnDai Vuoden judoseura 2024!

Torstaina 16.1. @judoliitto_official palkitsemistilaisuudessa FinnDai palkittiin vuoden judoseura -tittelillä seuraavin perusteluin:

”Seura on tehnyt erinomaista työtä korkeakouluopiskelijoiden parissa vuodesta toiseen.

Seuran toiminnassa tapahtui merkittävä käännekohta vuonna 2019, kun Helsingin Yliopisto muutti Unidojon muuhun käyttöön. Seuran toimijat eivät kuitenkaan luovuttaneet, vaan etsivät uudet harjoitustilat ja alkoivat kehittää seuran toimintaa entistäkin aktiivisemmin. Nykyiset harjoitukset pidetään Urheassa ja UniSport Porthaniassa.

Seura on ollut edelläkävijä judotoiminnan järjestämisessä aikuisille. Tänä syksynä aikuisten peruskurssilla aloitti ennätyksellisesti noin 40 judokaa. Koronapandemian jälkeen jäsenmäärä on kasvanut vuosittain, ja tällä lisenssikaudella jäsenmäärä ylittänee 100:n jäsenen rajan.

Seurassa on kolme aktiivista tuomaria ja useita kilpailuihin osallistuvia jäseniä, ja se on matkalla kohti Tähtiseura-statusta.”

Tunnustuksen otti vastaan FinnDain puheenjohtaja Jessica.

Kiitokset kaikille seuran vetäjille, aktiiveille, hallitukselle ja treenaajille! Vaikeuksien kautta voittoon ja kaikki ovat tehneet hienoa työtä. Tästä on hyvä jatkaa 💪🏻
Onnittelut myös muille tilaisuudessa palkituille!

Kevään judon peruskurssi | Judo basic course spring 2025

Kevään judon peruskurssi alkaa 5.2.2025! Kurssi on tarkoitettu aikuisille (15+).

Kurssin treenit pidetään Porthaniassa (yliopistonkatu 3) kahdesti viikossa:

  • Ke 19:00-20:30
  • Su 18:30-20:00

Kurssille voi tulla mukaan aina maaliskuun alkuun asti!

In English:

Judo basic course for adults (15+) starts on 5th of February 2025. Trainings are in Porthania (yliopistonkatu 3) twice a week:

  • Wed 19:00-20:30
  • Sun 18:30-20:00

You can join the course any time until the beginning of March!

Kokouskutsu: FinnDai ry:n yleinen kokous 7.1.2025 klo 17:00

FinnDai ry:n hallitus kutsuu yleisen kokouksen koolle 7.1.2025 klo 17:00. Kokouspaikkana toimii tietoliikenneyhteys Zoom. Kokouksessa tulemme käsittelemään seuraavat asiat:

– Hallituksen puheenjohtajan valinta loppu toimintakaudelle
– Hallituksen täydennys

Kokouksen esityslistan löydät tästä linkistä ja myös Zoom-linkin.

https://docs.google.com/document/d/1hQE2lMVK_D30eOREZvVDZWkmRX7R1Msrc9HyHr6r8WU/edit?usp=sharing

FinnDai seuravaatteet | club clothes

FinnDain seuravaatteet ovat vihdoin täällä! Olemme saaneet vihdoin seurakaupan valmiiksi ja tuotteet myyntiin. Vaatteiden ostaminen tapahtuu Stadiumin seurakaupan kautta, minkä linkin löydätte alta. Olemme aluksi valikoineet suppeamman malliston ja keräämme teiltä palautetta seuravaatteisiin liittyen alta löytyvällä lomakkeella. Kun seuravaatteita ostetaan tarpeeksi, se mahdollistaa FinnDaille mahdollisuuden saada Stadiumilta bonuksia, joilla mahdollistamme seuran jäsenille enemmän toimintaa.

Eikun kaupoille!

***

FinnDai’s club clothes are finally here! We have finally completed the club shop and put the products on sale. Buying clothes takes place through Stadium’s club shop, the link of which you can find below. At first, we have selected a narrower selection and we are collecting feedback from you regarding club clothes using the form below. When enough club clothes are bought, it enables FinnDai to receive bonuses from Stadium, which enable to do more as a club for members.

Lets go shopping!

Seurakauppa // Club store: https://www.stadium.fi/seurat/2804458#id-394166105101

Palautetta seuravaatteista // Feedback on club clothes: https://forms.gle/B8qUivUgRp5oppbCA

Vaalikokous / election meeting 23.8.

Hei kaikille!

Tevetuloa FinnDai ry:n vaalikokoukseen pe 23.8. Treenien jälkeen ~20:30 Sturen Jazz baariin (Sturenkatu 29). Vaalikokouksessa valitaan hallitus ensi kaudelle, ja nyt onkin oiva hetki ilmaista kiinnostuksensa mikäli hallitustoiminta kiinnostaa! Lisäksi kokouksessa hyväksytään FinnDai ry:n uudet säännöt toiseen kertaan. Kokouksen esityslista on alla. Lisäksi toimintasuunnitelma, talousarvio ja säännöt löytyvät täältä: https://drive.google.com/drive/folders/1Jj4wZ68SnTvAN-etAPPRx14jrqTbVtkn?usp=sharing

FINNDAI RY

Vaalikokous

Aika: 23.8.2024, klo 20:30

Paikka: Sture Jazz baari, Sturenkatu 29

1.      Kokouksen avaaminen. 

2.      Kokouksen toteaminen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

  • Esitys: Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

3.      Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien valitseminen.

4.      Kauden 2024–2025 jäsenmaksujen vahvistaminen. 

  • Esitys: Hallitus esittää jäsenmaksujen pitämistä ennallaan.
    • Opiskelijajäsenyys 110€
    • Perusjäsenyys 270€
    • VIP jäsenyys 290€
  • Lisäksi ehdotetaan kannatusjäsenyyden uudelleen käyttöönottamista.
    • Kannatusjäsenyys 100€

5.      FinnDain hallituksen puheenjohtajan valitseminen kaudelle 2024-2025.

6.      Hallituksen jäsenten valitseminen kaudelle 2024–2025. 

  • FinnDain sääntöjen mukaan hallitukseen kuuluu neljästä kuuteen jäsentä puheenjohtaja mukaan lukien.

7.      Toiminnantarkastajien valitseminen kaudelle 2024–2025.

  • Esitys: Hallitus esittää toiminnantarkastajiksi

8.      Toimintasuunnitelman hyväksyminen kaudelle 2024–2025.

  • Esitys: Hyväksytään toimintasuunnitelma.

9.      Talousarvion hyväksyminen kaudelle 2024–2025.

  • Esitys: Hyväksytään talousarvio.

10.    FinnDain sääntöjen hyväksyminen toisen kerran.

  • Esitys: Hyväksytään säännöt.

11. Muut esille tulevat asiat

12.  Kokouksen päättäminen.

FinnDain kesätreenit 1.6.-31.7.2024

Kesäkausi alkaa 1.6.

Treenit urheassa 3.-14.6. Ma ja to. Pe vapaatreenit. Treeniajat pysyy samoina.

Urhea on kiinni 17.6.-28.7., jolloin treenit ovat Porthaniassa:

ti ja to 17:30 – 19:00.


Summer season starts 1.6.

Trainings twice a week in Urhea 1.-14.6. Mon and Thu + Fri free training.

Urhea is closed 17.6.-28.7. During which the trainings are at Porthania:

Tue and Thu 17:30-19:00

Finndai ry:n vuosikokous 2.2.2024

Tervetuloa FinnDai ry:n vuosikokoukseen perjantaina 2.2.2024 treenien jälkeen ~20:30. Kokous pidetään Sturen Jazz baarissa (Sturenkatu 29). Kokouksessa käsitellään kauden 22-23 asioiden lisäksi FinnDai ry:n uuden säännöt ensimmäistä kertaa. 

Käsiteltävät asiat:

  1. Kokouksen avaus
  1. Puhe- ja läsnäolo-oikeuden myöntäminen 

Esitys: Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus kaikille läsnäolijoille.

  1. Kokouksen järjestäytyminen

Esitys: Kokouksen puheenjohtajana toimii hallituksen puheenjohtaja. Valitaan kokouksen sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

  1. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

  1. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi 

Esitys: Hyväksytään esityslista.

  1. Edellisen toimintakauden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittely
  1. Vastuuvapauden myöntäminen edellisen vuoden hallitukselle

Esitys: Myönnetään vastuuvapaus.

  1. Kuluvan toimintakauden toimintasuunnitelman sekä talousarvion vahvistaminen

Esitys: Vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä talousarvio.

  1. FinnDai ry:n sääntöuudistus

Esitys: Hyväksytään FinnDai ry:n uudet säännöt ensimmäistä kertaa.

  1. Muut esille tulevat asiat
  1. Kokouksen päättäminen