FinnDai shiai 2025 kisaraportti | competition report

FinnDai ry järjesti lauantaina 8.3. perinteisen FinnDai-shiain. Olemme järjestäneet kisaa jo Suomen kilpajudon alkuhämäristä lähtien. Tarkkaa ensimmäistä shiai-vuotta ei seuran perimätieto kerro, mutta perinne johtaa vähintää 90-luvun alkuun. Kisat alkoivat ensin opiskelijoiden liikuntaliiton eli OLL-mestaruus kisoina, ja muuntuivat myöhemmin 2010-luvulle tultaessa nykyiseen muotoonsa Finndai-Shiaiksi, johon osallistumisoikeus on nykyään kaikilla 15-vuotta täyttäneillä judokoilla.
Vuoden 2025 kilpailuun osallistui 4 naiskilpailijaa ja 20 miestä. Kisajärjestäjiä ilahdutti pääkaupunkiseudun seurojen hyvä osanotto. Osallistujia oli niin Helsingistä, Espoosta kuin Vantaaltakin. Kaukaisimmat tulijat olivat länsirannikolta Rauman Fudoshinistä, sekä kaukaa pohjoisesta Oulun judokerhosta.
Naiset ottelivat -70 kg sarjassa ja miehissä palkintasijoista päästiin kamppailemaan neljässä painoluokassa -73 kg, -81 kg, -90 kg ja avoimessa painoluokassa. Tatamilla nähtiin koko päivä pirteää ja ennakkoluulonta ottelemista ja hienoja pistesuorituksia. Ottelut päätettiin niin sidonnoilla, lukoilla, kuristuksilla kuin pystyssä upeilla Ipponin arvoisilla heitoilla. Kiitos kaikille ottelijoille monipuolisen ja vauhdikkaan judon esitettelystä!
Vaikka kisapäällikön mieltä lämmittikin oman seuran judokoiden hyvät otteet tatamilla, vastasi päivän sykähdyttävimmästä judohetkestä kuitenkin Tampereen judon Lauri Uotila, joka päätti miesten avoimen sarjan finaalin päivän ilmavimpaan ja lennokkaimpaa heittoon, joka aiheutti kisayleisössä sponttaanin aaltoliikkeen. Hyvä Lauri! Hyvä Tampereen Judo ry!
Lisäkiitokset lähtee myös naapureille Chikara-judoon, joka oli paikalla perinteikkäästi isoimmalla 6 judokan joukkueella. Hienoa Chikara judo! Kisapäivä todisti, että kilpailu on hauskaa myös aikuisena ja ikä on vain numero. Kilpailijoiden ikähaarukka oli 15-60 vuotta.
Psst….vaikka ei olla kerrottu tästä kenellekään niin Finndai-shiaissa on kyse myös epävirallisesta aikuisjudon Helsingin herruudesta. Vuoden 2025 tulostaulukon valossa näyttää vähän siltä, että vuoden 2025 Stadin kingit ja Helsingin herrat-tittelin jakaa Finndai ry yhdessä Chikara judon kanssa. Miten mahtaa käydä vuonna 2026? Alea iacta est Meidokan Judo ja Hontai Judo!
Isot kiitokset myös super-ammattimaisille tuomareille, sekä erityisesti kaikki Finndain vapaaehtoiset, erityisesti perjantai-illan mattoroudarit: Eeli, Eero A, Lorenzo, Tuomo, Juho ja Annikka.
Arja
kuvat: Tuukka Mehtälä
Posted in Uncategorized.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *